sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Leipuri

Osallistun taas p*skarteluhaasteeseen niin kuin näköjään joka viikko. Aiheena on ruokaa ja/tai juomaa. Aihe oli todella kiva ja huomasin, että mullaha on aika monta aiheeseen liittyvää kuvaa ja leimaa käyttämättä. Pitkän pohdinnan jälkeen valitsin kuvaksi suloisen Me to You -nallen.
Jostain syystä en nyt saanu kuvaa, jossa värit näkyis oikein, mutta eiköhä tää kelpaa.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Keväinen lintu


Oon ollu ahkerana ja tein tänään kaks korttia valmiiksi:) Tämän tein P*skishaasteeseen, jonka aiheena on värilastu. Alkuun lastu vaikutti hyvin haastavalta, mutta se valmistuikin suht vaivattomasti, kun olin koko viikon pyöritelly värejä päässäni.
Valitettavasti tausta jäi maalin takia vähän kaarelle eikä se suoristunu yön aikana painojen alla. Laitoin sen vielä näin valmiina uudestaan litistymään ja katotaan jos kortti vielä suoristuis tuosta.

Tässä vielä värilastu, josta värit otettiin:

Hyvää pääsiäistä!

Oon ehkä vähä viime tipassa pääsiäisen suhteen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ajattelin jättää pääsiäisaskartelut välistä kun en muutenkaan vietä pääsiäistä... ellei suklaan syöntiä lasketa ;) Löysin kuitenkin tuon sulosen kuvan, joten päätin pyörtää päätökseni ja tehdä pääsiäiskortin. Koska pääsiäisestä tulee mieleen kirkkaat värit, päätin laittaa vähä överiksi ja laittaa sitä väriä sitte ihan kunnolla.
Osallistun kortilla Villakeijun haasteeseen, jossa tehtävänä on tehdä värikkäitä kortteja.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Neitokainen

Edellisestä kortista piti tulla aluksi vähän erilainen. Tein aluksi tämän tyylistä korttia kunnes iski epävarmuus. En oikein tiennyt oliko tämä yhtään "shabby chic"-tyyliä It's all about Vintage -haasteeseen, joten päätin tehdä toisen kortin varman päälle, jotta se pääsisi mukaan. Totta kai tein silti alkuperäisenkin suunnitelman valmiiksi.
Muuttui taas suunnitelma matkan varrella monta kertaa, vaikka malli olikin jo pääpiirteittäin selvä. Lähinnä hienosäätöä koristeiden kanssa, mutta vihdoin sain tämänkin valmiiksi.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Tuulen viemää

It's all about the Vintage -haasteen aiheena on Shabby chic. En ole aikasemmin koskaan kuullutkaan kyseistä termiä, mutta kun vähän googletin niin kuvahaun tulosten perusteella tyylissä on paljon valkoista, vaaleanpunaista ja röyhelöä, joten tein kortin näiden tietojen pohjalta. Toivottavasti tulkitsin oikein :)
 Valkoinen paperi on valmiiksi kohokuvioitu. Sen päälle laitoin sideharsoa ja revityn vaaleanpunaisen aaltopahvin palan. Kuva on väritetty puuväreillä ja akvarelliväreillä.

Kukat tein sideharsosta soveltaen edellisessä postauksessa esittelemääni kukkaohjetta. Tällä kertaa vain käytin neljää neliötä ja keskelle laitoin puolihelmen. Tässä vielä lähikuvaa kukista:

torstai 17. huhtikuuta 2014

Leopardia

Pari viikkoa sitten oli erään sukulaiseni synttärit, joiden teemana oli leopardi ja naamiaiset. Tein synttärisankarille kortin aiheen mukaisesti. Taustan leopardikuvio on jämäpala naamiaispuvun muokkauksesta jääneestä kankaasta.
Naamiaisasussani ei alunperin ollut leopardia, joten pidimme pikkusiskon kanssa tuunauspäivän ja muokkasimme pukumme teemaan sopivaksi. Silmikon päällystin leopardikankaalla ja lisäsin punaiset puolihelmet naamion yläosaan ja toiseen reunaan.
Hattuun lisäsin leopardikukan. Leikkasin kolme neliön muotoista palaa kankaasta, laitoin ne päällekkäin hieman limittäin ja liimasin ne toisiinsa kiinni keskeltä. Otin sitten keskeltä kiinni ja vedin reunat yhteen. Laitoin liimaa vielä muutamaan kohtaan, jotta kukka pysyy muodossaan ja ompelin kukan hattuun.
Mekkoon kiinnitin leopardinauhan punaisen rusetin seuraksi.

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Geisha



P*skarteluhaasteessa on tällä viikolla aiheena luonnos, joka näyttää tältä:
Voitin tuossa jokin aika sitten It's all about the Vintage -haasteen ja voitin digileimoja. Yksi valitsemistani leimoista oli geisha-aiheinen ja kun vielä olen pelannut erästä peliä, joka sijoittuu Japaniin keskelle kirsikankukkia, kortin aihe oli heti selvä:
Ajattelin kortin olevan yksinkertainen ja nopea tehdä, mutta miten taas kävikään... Ahersin tän kimpussa melkein koko päivän. Hauskaa ajankulua se kuitenki oli eli en valita.

Tein monta pohjakokeilua, kunnes päädyin tähän. Valkoinen pohja on valmiiksi kohokuvioitu. Maalasin siitä kulmat vaaleanpunaiseksi töpöttämällä pensselin kärjellä pisteitä. Sen jälkeen leikkasin kuvioleikkurilla, paljon vaaleanpunaisia kukkia, jotka sitten käsittelin valkoisella ja tummemmalla vaaleanpunaisella niin, että ne näyttäisivät elävämmältä. Sitten vaan liimasin ne paikalleen summittain.

Tuossa viuhkassa nuo hopeat osat ovat jotain litteitä helmijuttuja(en tiiä miten niitä kuvailis, mutta ostin helmikaupasta) ja sininen osa on paperia. Leikkasin paperit samanmuotoiseksi kuin nuo "helmet" ja liimasin ne viuhkan muotoon. Lisäsin vielä violetteja puolihelmiä ja rusetin ja viuhka oli valmis.

Tuo kuva on väritetty puuväreillä. Siinäki tuli omat ongelmansa, kun en oikein hahmottanu kuvaa. Meni hetki tajuta, että geishalla ei ole päähinettä vaan mustat hiukset. Ensimmäisen version väritin huiviksi ja ihmettelin miten kuva ei näyttänyt yhtään geishalta :D

Sattu myös pieni onnettomuus kokoamisvaiheessa, kun yritin viimeiseksi liimata viuhkaa paikalleen. Olin levittäny jo liimat siihen ja asettamassa sitä paikalleen, kun se päätti livetä käsistä ja tippua suoraan leimakuvan päälle. Siinä vaiheessa pääsi kyllä muutama kirosana, kun pelkäs koko päivän työn menneen hukkaan, mutta onneksi tuo liima on täysin läpinäkyvää ja hitaasti kuivuvaa eikä näkynyt sen jälkeen kun suurinosa oli pyyhitty pois.

Niin ja sen verran vielä pitää mainita, että tällä kertaa avopuolisokin oli vähän mukana kortin teossa. Yleensä sitä ei paljon kiinnosta millaisia kortteja teen, mutta nyt hän tuli välillä kurkkimaan olan yli ja ehdotti esimerkiksi kuvan sijoittamista kulmaan, kun itse ajattelin ensin laittaa sen keskelle. Hetken aikaa korttia sommitteltuani, totesin ehdotuksen olleen todella hyvä enkä olisi itse tullut ajatelleeksi sitä. Lisäksi hän myös etsi minulle googlesta kuvia geishoista, kun en oikein keksinyt miten väritän kuvan. Eli hieman kunniaa tästä kortista kuuluu myös rakkaalle miehelleni :)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Nalle

P*skarteluhaasteen aika. Kortista tulee löytyä eläin, nappeja ja raitaa. Nämä elementit löytyy sen verran helposti, ettei varmaan tarvitse erikseen kertoa, mistä ne löytyy :)
Päätin vihdoin käyttää mun nalleleimoja, joita ostin ison kasan joulualennuksista. Ne ovat mielestäni todella söpöjä, mutta jostain syystä en ole niitä tähän mennessä käyttänyt. Ekaa kertaa käytin myös uusia lävistimiä, jotka hankin Lidlistä viime viikolla itselleni palkinnoksi hyvin menneestä kokeesta.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Tanssit

It's all about the Vintage haastaa tekemään musiikki aiheisen kortin.
Aihe alkoi heti kiinnostamaan kun haaste ilmestyi, mutta meinasi kortin teko tyssätä alkuunsa, kun ei meinannut löytyä yhtään musiikkiaiheista kuvaa. Onneksi löysin kuvavarastoista yhden sopivan kuvan, kun tarpeeksi pengoin.

Tätä(kin) korttia oli todella kiva tehdä ja mielestäni se on tähän mennessä onnistunein vintage-kortti. Vielä pitää kyllä harjoitella runsaampaa koristelua. Tykkään todella paljon muiden tekemistä runsaista korteista, mutta jostain syystä oma pää jarruttelee, kun yritän laittaa paljon elementtejä päällekkäin tai lähekkäin. Yritin kovasti laittaa enemmän tavaraa korttiin, mutta en saanut niitä näyttämään hyvältä. Lopulta vähensin suosiolla pari elementtiä. Pitää ilmeisesti vaan poistua tässäkin asiassa mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla rohkeasti.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Perhonen

 Siskoni valmistui gastroenterologian kirurgiksi, joten tottakai tein hänelle kortin:
Olen jo pitkään suunnitellut tuon perhosen tekoa. Löysin siihen ohjeen joskus askartelulehdestä ja olen siitä asti halunnut sen tehdä. Nyt tein ja aion kyllä tehdä jatkossakin, sen verran helppotekoisia ja kivannäköisiä ovat. Perhosen siivet on tehty kahdesta haitaritaitoksille taitellusta kuusikulmiosta, jotka on taitettu sopivasta kohdasta, jotta siivet näyttävät kaksiosaisilta. Keskiruumis on rullalle kieritetty paperi. Siipien taitoskohtaan on solmittu juuttinarua. Siivissä ja vartalossa on käytetty kirjan sivuja ja sarvet on varrellisten paperikukkien varsia eli perhonen on melkein kokonaan tehty kierrätysmateriaaleista.

Taustalla oleva paperi on myös kirjan sivu, joka on rypistetty ja kohoumat on värjätty musteella. Meni ehkä vähän liikaa mustetta, kun meni noin tummaksi, mutta ens kerralla paremmin.